Ravinteita ja lakupatukka

Mä olen pieni Muksis,
niin pienen pieni Muksis,
Oi saanhan,
lahjan,
lakupatukan.

Eli lakupakutan, koska lakupatukka oli pienenä liian vaikea sanoa.

Kokeilin ensimmäistä kertaa hennalla värjäämistä. Seuraukset olivat mielenkiintoiset.

Hennasta tuli vihreää ja nurmikontuoksuista töhnää. Tuntui, kuin olisin lannoittanut päätäni.

Jotain meni varmasti pieleen, koska otsani, rintani, niskani ja käteni olivat vihreät, ja myös hiukseni saivat vihertävän sävyn. Pestessäni lannoitetta ja väriä pois, taisin tulla yliherkäksi hennalle, sillä kasvoja, käsivarsia ja jalkoja alkoi kutittaa niin maan mokomasti. Pesin itseni niin kiireesti ja hyvin kuin voin. Kutina kyllä hellitti, mutta posket ja jalat punnoittavat lämpiminä, ja ainakin kuvittelen kokevani hengenahdistusta.

Onneksi minulla oli lohtupatukka. Lohtupatukka on yleensä suklaa- tai myslipatukka, ja se pitää olla mukana erityisesti tilanteissa, joissa on pieleenmenon mahdollisuus. Tämä oli tärkein oppi, jonka opin ylioppilaskirjoituksissa ystävältäni.

Viikko sitten vanhaksi mennyt jättilakupiippu Sodankylän Säästökuopasta! Voi se oli hyvää.

Melkein koko viikon olen pitänyt vain vihreitä vaatteita. Kummisetäni sanoi minut nähdessään, että näytän Kaalimadolta. Ei mikään hirmuisen mieltäylentävä kehu :D huomenna en pidä vihreitä vaatteita, sillä hiukseni haisevat ruoholta, enkä halua, että minua luullaan vielä ravinnepuikoksi.