Näytetään tekstit, joissa on tunniste keskiaika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keskiaika. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. heinäkuuta 2013

Heppatytön unelma

Sellaista elämää elän tällä hetkellä :) Yksi lapsuuden haaveista, ja kenties hieman vanhemmankin, on täyttynyt: olen Västanfjärdissä hoitamassa hevosia, enkä ihan millä tahansa tallilla, vaan Rohaneilla, joka tekee mahtavia keskiaikasia turnajaisnäytöksiä, sen aikaa kun Ahvenanmaalla on Kustaa Vaasan päivät Kastelholman linnassa. Tulin serkkuni kaveriksi, ja hoidamme aamulla ja illalla hevoset ja koirat, ja muu aika nautitaan kesälomasta. Paikalla on neljä hevosta, kaksi ponia, kolme koiraa ja me.

Ensimmäisen kerran tutustuin Rohaneihin vuoden 2008 Hämeen Keskiaikamarkkoilla, jossa toimin heppatyttönä. Sitten taisin olla myös -10 markkinoilla ja viime vuonna osa-aikaheppatyttöilin Improsyhmä Suden keikkojen välissä. Keikat sujuivat muuten hyvin, ja pääsin kunnolla revittelemään ;) Markkinat jäivät kuitenkin hieman vajaiksi, koska Gitta kävi esityksen jälkeen vähän villinä, ja jätin jalkani kunnolla sen kavion alle. Tapaus sattui varsin pahaan aikaan, koska minun piti viikon päästä lähteä Lappiin viikon vaellukselle! :D Ensiaputeltan miehet olivat kummissaan, kun minä vain nauroin lompakko suussa, kun sattui niin perhanasti, ja vettä satoi. Jalkaan tuli kunnon sininen verikello, eikä koskaan ole mikään sattunut niin paljon. Lähdin sitten Juoppo-Eevan kyydillä päivystykseen. Röntgenissä ei näkynyt mitään, ja kuin ihmeen kaupalla se parani juuri parahiksi ennen vaellusta! Kyllä hieman jännitti :)

Näin ollen Rohanin hevoset ovat ainoa kontaktini hevosiin viime vuosien varrella, ja tänään pääsin ensimmäistä kertaa melkein kymmeneen vuoteen ratsastamaan! ♥ Suokki Leevi olikin jo vanha tuttu. Serkkuni otti metsäretkelle talutukseen mukaan shettikset Kanelin ja Kertun, mutta siitä ei tullut yhtään mitään, ja kolmikko kääntyi jossakin välissä takaisin. Leeviä häiritsi paarmat, ja se yritti muutamaan otteesen juosta niiltä karkuun. Mieli olisi tehnyt vähän ravata, mutta ei se nyt käynyt :) 

Paikalla on myös upea Alecto, Poju ja Pipetti, sekä koirat Viiru, Uhtu ja Safis, ja miljöönä kaunis maalaismaisema keskiaikasin höystein. Sanoisin, että mukavaa elämää.

perjantai 8. tammikuuta 2010

Keskiaikaista keramiikkaa

... Tai vähän sinne päin... Kuvasin keskiviikkona suurinta osaa kolmen vuoden keramiikkatöistäni lukiokurssia varten, ja ajattelin iskeä osan kuvista tännekin. Eilen kuviksen tunnilla esittelin työt opettajalle, joka lupasi antaa sen perusteella kurssin. Samaisella tunnilla vaivalla väkerretty, edelleen keskeneräinen ankkaversio Hugo Simbergin Haavoittuneesta enkelistä repesi lennettyään teipeistä tuoli alle... Uutta en kylllä enää jaksa tehdä.

Koristelautanen aitasta pellon laidalla

Muutama koru, kaksi keskellä tehty juuresta, vasen savesta ja ylempi oikea löytämästäni luusta. Kuvio on piirretty tussilla. Alin on kaarnan palanen, ja siinä lukee ensimmäisen keskiaikahamoni nimi "Fwska".


Rakutekniikalla poltetut helmet. Kiilto helmiin saatiin kastamalla ne ennen polttoa rasvattomaan maitoon.
Valusavesta kipsimuottiin tehtyjä mukeja ja "nuudelikuppi". Kuppi on tehty kipsimuotin päälle savilevystä.
Syllillinen makkaratekniikalla tehtyä kannua. Saapi nähdä löytyykö käyttöä, kun kannulla on sen verran painoa, että paljon itseäni heikommat eivät nosta sitä tyhjänäkään :D

Koko "astiasto". Lautaset ja kipot tehty dreijaamalla. Puinen veitsi on veistetty viime kesänä partioleirillä, takorautaiset kaksipiikin ja pistimen tein viime keskiaikamarkkinoilla Seppä-Jussin kisällinä ja lusikka on Seppä-Jussin takoma edellisvuoden joulumarkkinoilla. Suuri kiitos Seppä-Jussille.