Miten syksy sinussa ilmenee?
keskiviikko 2. lokakuuta 2013
Herätys ja haaste Mymmlanilta
Miten syksy sinussa ilmenee?
tiistai 2. heinäkuuta 2013
Hömpän hömppää ja murinaa mediasta
Voii vitsit mä olen ihan rakastunu! ;)Ahvenanmaan reissu oli aivan ihana ja Brändö! ♥ Sää suosi ja kaikkialla oli kaunista, ainakin melkein kaikkialla. Kukkia oli hirveästi! Samoin isoja etanoita, pikkuriikkisiä simpukan ja kotilon kuoria ja Kuhankuonolla sammakoita. Hiukkasen sateli yksi aamu ja taisi olla melkein koko ajan vastatuuli, mutta siitä viis.Tein vikana iltana 20 kukan seppeleen, jotta olisin nätti kesätyttö :)
Lokki kävi syömässä lautaselta. Lintu seisoi puhelinlangalla. Laguunissa oli 40 kyhmyjoutsenta. Kaikki tienpientareet olivat täynnä ihania metsämansikoita. Söin niitä, vaikkei olisi ehkä kannattanut. Näin myös elämäni ensimmäistä kertaa automaattisen ruohonleikkurin. Se mörisi pitkin nurmikkoa ja poukkoili sinne tänne, kun se törmäsi esteeseen. Hauska kaveri.
Olin muutaman päivän lähes täydellisessä tiedottomuudentilassa koskien mantereen uutisia. Ja sitten tulin ihanalta rakkaussaarelta kotiin ärsyyntymään uutisvirrasta. Miksi ihmiset haluat käyttää sellaisen lehden nettipalvelua, joka otsikoi nykyään jo kaiken vähänkin epävirallisen kunnon 7 päivää -tyylillä "Tämä jokaisen tulisi tietää", "Oletko jo törmännyt tähän ilmiöön?" "Outo näky keskellä päivää: Katso kuva!" ? Argh totta tosiaan. Tämän päivän totaalinen top oli toimittajan tyhjäpäisyyden multihuipentuma Savon Sanomissa: anteeksi vain Anu Korhonen, että näin julmasti kritisoin asiatonta tekstiäsi. Sysään vastuun kuitenkin lehden päätoimittajalle, jonka työnä kuvittelen olevan lehden linjan pitäminen vastuullisena mediana. Korhosen otsikko Mies muuttui homosta alkoholista uskovaikseksi perheenisäksi - "Se oli uskomaton tilanne" kertoo erittäin selkeästi koko sensaatiohakuisen roskan sisällön. Eihän media koskaan ole millään tavalla riippumaton tai puolueeton, mutta tämä on jo todella aika räikeää propagandaa. Jos kyseessä ei olisi sanomalehti, pitäisi tätä pahana trollina, enkä provosoituisi moisesta roskasta. Mutta ah. Varsinainen niksipirkkakin lehden toimittajista löytyy: uusavuttomille ei ehkä tule itse mieleen, vaikka muutaman kymmenen kertaa sen kolapullon siihen kassalle kaataa, että ne kannattaa laittaa jo valmiiksi makuulle. Onpa hyvä, että joku sen savolaisille kertoo, jos siellä päin ei olla vielä moista muuten hoksattu.
linkki
Kotona oli myös pikku pirpanat valmiina valittamaan ruokakupin tyhjyydestä :) Mörsösten ohella vastaanotti kerrostaloasuntoon varsin vahva navetan tuoksu. Onneksi olen niin väsynyt, ettei hajuhaitta estä minua nukkumasta. Myös Taukki oli palannut retkiltänsä kotiin. Samaa huoneistoa asuttaessamme olemme viimeisen kuukauden aikana törmäneet jo kolme kertaa! :D
![]() |
| Törmäsin Turussa |
tiistai 7. toukokuuta 2013
Real life troll's and spam
Todellisuudessa aion vain teille kaksi linkkiä kahden lupaavan suomalaistytön älynväläyksiin:
Missi-Maija ja Aino Kopra, ja kuva ei ole syyttä Riemurasiassa ja Naurunappulassa :D
Toinen hämmennystä aiheuttanut aihe on spämmibotit, joista bloginpitäjät kärsivät. Ihmettelin aikani, pitä piruja ovat Filmhill ja Vampirestat, koska niistä tulee jatkuvasti visiittejä, mutten ymmärrä sivustoja. Syy kuitenkin selvisi, ne ovat vain botteja, jotka lähettävät sivulle väärää informaatiota. Nyt kun lopetan paluuvierailut sivuille, toivon, että ne lopettavat. Aiheesta englanniksi kunnon pätkä, ja pitkä lista sivuja, jotka toimivat näin, sivuilla Professor Mungleton
By the way, paras hakutulos jolla on päädytty blogiini, on "irtileikattu sormi, ensiapu". Toivottavasti ei ollut hätätilanne, en nimittäin kertonut kuinka sen nukkeraukan kriisipäivänä paikkasin... :D
Ja ystäväni mieliksi, teen postauksen myös englanniksi. Sinne päivieni kuulumiset, sillä eilinen oli herkkua :3 Zau!
keskiviikko 24. huhtikuuta 2013
Tämä kaupunki
Rullaluisteluun tämä kaupunki vasta kamala onkin. Koko kevään olen odottanut, että hiekoitus pyyhitään kävelyteiltä ja kuunnellut, kuinka putsiputsikoneet metelöivät korttelissa. Innoissani, täydellisessä erehdyksessä, lähdin rullistelemaan kouluun, ja jo kotona ääni päässäni totesi, että kävellen olisit jo perillä. Oli erilaista, erikoikoista ja eritasoista laatoitusta, huonokuntoista asfalttia, märkää asfalttia, multaista asfalttia, hiekkaista asfalttia, pelkkää hiekkaa, soraa, ylämäkiä, rotvallin reunoja, kaivonkansia ja kivisiä ojituksia. Koko koulumatkalla ei ollut yhden ainutta pätkää, jonka olisi voinut oikeasti rullistella. Kaiken huipuksi koululla ei ollut ketään, muut olivat tutustumasas Kiipulassa. Always alone.
Mutta nyt itää jo mansikatkin! ^^ Retiisejä on noussut vain kaksi, mutta ne eivät mahdu jakamaan samaa purkkia. Täytyy hankkia lisää kukkaruukkuja.
tiistai 16. huhtikuuta 2013
Ah, vapaapäivä
Aloitin istutusprojektin, mutta multa loppui heti kesken. Mullassa on nyt mansikat, maustekranssi ja vissiin ruohosipuli. Purkitkin loppuivat kesken, mutta sopiihan sitä soveltaa. Kannoimme Taukin kanssa varastohyllyn parvekkeelle, jotta saamme kaikki kasvit kasvamaan ulkona.
Aloitin myös niinityön. Löysin "Pomputus ilmapalloja", joista ensimmäisen puhkaisin valtavan pamauksen kera. Korvanjuuressa kun sen tein, himmeni kuulo siitä hetkeksi. Nyt toisen pallon ympärillä on jo yksi niini liimattuna! Hurraa, Silvalla on pitkäjänteisyys kohdallaan. Oikeasti jouduin lähtemään viemään autoa.
Tänään unohtui ensimmäisen kerran avaimet. Juuri kun oli päässyt vanhemmilleni, sain soiton, että Taukki seisoo ulkona sälekaihtimenmittaajan kanssa, ilman puhelinta. Taukin äiti kävi hakemassa minun avaimeni, ja vei ne Taukille. Taukista paljastui tänään myös järkyttävä piirre: hän katsoi Salkkareita olohuoneessa! Sulkeuduin huoneeseeni sitä kuulemasta.
Taukki oli varannut pyykkituvan, ja pesi ensimmäisen koneellisen äitinsä avustuksella. Pyykkitupa on loistava! Se on ilmainen ja laitteet salamannopeita. Peko Matic 10 ja Peko Center 40 *sydän, joka sekoittaa tekstini HTML:ksi* So Retro, niin kuin kaikki meillä! Seinällä olivat kellastuneet käyttöohjeet. Laitoin koneen kahdeksalta pyörimään, linkosin vaatteet ja kohta haen ne kuivaushuoneesta. 60-luku rulettaa.
Eilen oli ensimmäinen ohjaus koulun puolesta.. Opetimme kakkosluokkalaisia tekemään animaatiota. Illalla kävin pitkästä aikaa improtreeneissä. Oli ihana parituntinen, hirvittävää häröpalloilua ja kikatusta ja kihertelyä, niin rentouttavaa. Koko päivän soi päässä Icona Popin I Love it. Koko päivän.
Mutta nyt... Esittelen teille kepakkoperhe Myttysen!
![]() |
| Myttsten koti, 120 litrainen terraario |
![]() |
| Siskokset Hulina ja Vilinä Myttynen |
![]() |
| Hulina ja äiti Telma Myttynen |
![]() |
| Hulina Myttynen |
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Ravinteita ja lakupatukka
Mä olen pieni Muksis,
niin pienen pieni Muksis,
Oi saanhan,
lahjan,
lakupatukan.
Eli lakupakutan, koska lakupatukka oli pienenä liian vaikea sanoa.
Kokeilin ensimmäistä kertaa hennalla värjäämistä. Seuraukset olivat mielenkiintoiset.
Hennasta tuli vihreää ja nurmikontuoksuista töhnää. Tuntui, kuin olisin lannoittanut päätäni.
Jotain meni varmasti pieleen, koska otsani, rintani, niskani ja käteni olivat vihreät, ja myös hiukseni saivat vihertävän sävyn. Pestessäni lannoitetta ja väriä pois, taisin tulla yliherkäksi hennalle, sillä kasvoja, käsivarsia ja jalkoja alkoi kutittaa niin maan mokomasti. Pesin itseni niin kiireesti ja hyvin kuin voin. Kutina kyllä hellitti, mutta posket ja jalat punnoittavat lämpiminä, ja ainakin kuvittelen kokevani hengenahdistusta.
Onneksi minulla oli lohtupatukka. Lohtupatukka on yleensä suklaa- tai myslipatukka, ja se pitää olla mukana erityisesti tilanteissa, joissa on pieleenmenon mahdollisuus. Tämä oli tärkein oppi, jonka opin ylioppilaskirjoituksissa ystävältäni.
Viikko sitten vanhaksi mennyt jättilakupiippu Sodankylän Säästökuopasta! Voi se oli hyvää.
Melkein koko viikon olen pitänyt vain vihreitä vaatteita. Kummisetäni sanoi minut nähdessään, että näytän Kaalimadolta. Ei mikään hirmuisen mieltäylentävä kehu :D huomenna en pidä vihreitä vaatteita, sillä hiukseni haisevat ruoholta, enkä halua, että minua luullaan vielä ravinnepuikoksi.
perjantai 22. maaliskuuta 2013
Uutta oppia!
Menin hieman sekaisin, kun tekstini ilmestyi tällaisena kesken kaiken julkaistuun tekstiin:
3>
tiistai 12. maaliskuuta 2013
Lisää aikaa
Tässä siis ohjeet itselleni, kuinka selviän neljä vuotta stressaamatta kiireen kanssa:
Oppaita nopeaan lukemiseen, parempaan muistamiseen ja muuhun ajansäilytykseen:
Finlandia Akatemian pikalukuophjeet
Finlandia Akatemian muistamisohjeet
iiteen pikalukuohjeet
iiteen muistamisohjeet
Inc. 24 tapaa säästää tunti
Inc. aikataulutus yrittäjälle
Inc. 7 tapaa olla stressitön työnarkomaani
Älä tuhlaa aikaa valittamiseen!
Hyvejohtajuus- blogin valittamattaolemishaaste
Inc. valittajan käsittelyohje






