Näytetään tekstit, joissa on tunniste paperityö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paperityö. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. helmikuuta 2014

ATC-ohjaus

Yhteisesti tehdyt kortit

Eilen luovan askartelun tunnilla pidimme parin kanssa ohjauksen muulle ryhmälle ATC-korteista, eli Artist Tarding Card -korteista. Teimme alkuun kaikki omia korttejamme, ja kahvitauon jälkeen aloitimme uudet. Parin minuutin päästä käskimme antaa kortit vasemmalla puolella istuvan jatkettaviksi, ja näin kiersivät kortit käyden jokaisen luona koristautumassa. Korteista tuli hienoja, ja kaikki pääsivät poistumaan oman tyylinsä mukavuusalueelta saadessaan jo aloitetun kortin käteensä.

ATC:t ovat käsin tehtyjä, uniikkeja keräilykortteja, joita vaihdellaan toisten taiteilijoiden kanssa. Kortti on standardikokoinen (64mm x 89mm eli 2,5 x 3,5 tuumaa) ja mahtuu suojamuoviin. ATC –kulttuuri on kehittyi nykymuotoonsa 1996 Sveitsissä, ja sen edeltäjä on niin kutsuttu postitaide, jossa taide on kaikkien sen käsittelijöiden nähtävillä, esimerkiksi kirjekuoren päällä.

ATC-kortteja vaihdellaan, eikä niitä saa myydä. ATC-korttien rinnalle on kehittynyt ACEO-kortit, joita voidaan myydä (Artist Cards, Editions and Originals). ACEO:t ovat lähempänä keräilykorttien alkuperää amerikkalaisia baseball-keräilykortteja, jotka tulivat purukumipaketeissa. Näiden rinnalla on vielä LTC:t, (Letterbox Trading Card), joissa kortin taiteeseen sisältyy leimattu kuva, mutta niitä ei vaihdella taiteilijoiden kanssa, vaan postilaatikoiden.

Keräilykorttikulttuuria ja leimausta yhdistetään myös geokätköilyyn ja sen kaltaiseen aarteenetsintään Letterboxingiin, jossa etsitään postilaatikko, jossa vihko, johon löytäjä lisää oman leimansa.

ATC:n tekemiseen tarvitset vain viivottimen, sakset tai leikkurin ja mitä tahansa materiaaleja, joita haluat käyttää. Kortin voi myös ommella tai huovuttaa. Kortti säilyy paremmin, kun käytät hapottomia materiaaleja, esimerkiksi scrapbookkaukseen tarkoitettuja tuotteita.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Paperia, paperia, nättiä

 Tämän aamun herätys oli melko kummallinen, mutta nyt on hyvä paikka tehdä pieni postaus viime päivien puuhista. Sain idean, ja se oli pakko toteuttaa saman tien :) Samalla opiskelin nukkekodin tapiseeraamista, sillä olin suunnitellut käyttäväni samaa tekniikkaa seinäpaperien liimaamiseen.

 Tässä on tylsiä laatikoita Ikeasta, ja vanha aarrelaatikko, jonka olen lapsena "meri-kautenani" korisetellut Decoupage-tekniikalla serveteillä. Hieman kulunut aihe sai nyt lähteä uuden tieltä.

Decoupage-lakka oli kiinnittänyt servetin melko hyvin, joten tylsytin yhden kirurginveitsen terän rapsuttamalla kuvia pois. Ensimmäiseen laatikkoon (oikea yläkulma) sai jäädä sellaisenaan uuden paperin alle, eikä se näkynyt läpi paperin kuivuttua.

 Maalasin erikeepperivedellä paperin suoraan laatikkoon. Paperi oli ohutta scrapbook-paperia, ja se toimii hyvin. Jätin reunoihin kääntövaraa, jotta niistä tulisi siistit, mutta kuivuttuuan kaikki laatikot näyttivät siisteiltä, ja tekniikkavaihtelut olivat lopulta turhia. Kokeilin silti seuraavaan laatikkoon toista tapaa, ja leikkasin vain laatikon päädyn kokoisen paperin. Se oli helppo kiinnittää, keskeltä reunoja kohti maalaten. Kolmannen laatikon maalasin ensin liimalla, ja laitoin sitten vasta paperin päälle. Tämä tuntui sopivan parhaiten.
 Laatikon kylkiin käytin kahta hieman paksumpaa paperia, ja ne piti maalata ennen asettelua myös takapuolelta. Kuivuessaan laatikot näyttivät vielä aika rujoilta, ja jätin ne yöksi kuivumaan. Aamulla viimeistelin laatiko.


Liima jättää paperin päälle kuin pienen suojaavan kalvon, joka suojelee sitä auringossa haalistumiselta ja repeämiseltä. Liima suojaa myös lialta, tosin sitä ei voi pyyhkiä märällä rätillä. Liimakerros on kuitenkin helppo paikata, ja paperi vaihtaa, jos sille jotain sattuu.
 
Tällainen siitä tuli! :) Piiloonjäävä kylki on sininen, ja siinä lukee kaikenlaisia suloisia sanoja.






Illalla väkäsin myös liitutaulun  vähän nätimmäks.




Ja seuraavan työn kimppuun! Kärsineet foliot pois ja nättiä kukkapaperia tilalle.







Kasvatin äidille kestävämmän pionin serveteistä. Tuli tilaus kokonaiseen pionikimppuun ;)

Myttyset nukkuvat nykyisin juomapullon alla terraarion kulmassa, näkyvillä :) Vilinä on jossakin Hulinan ja Telman alla.