Kummityttöni Jenifer

Aika pienestä lapsesta asti minulla on haaveena saada kummilapsi jostakin kehittyvästä maasta. Nyt, kun saan Kelalta säännölliset tuet, päätin osallistua World Visionin kummitoimintaan. Kummin valitseminen oli melkoisen karu toimitus, sain kuvan ja perustiedot lapsesta, ja saatoin painaa kahta nappia, Ryhdy kummiksi ja Seuraava lapsi. Kai se on pakko järjestää niin, koska kummilapsen täytyy olla kummia "miellyttävä", ettei motivaatio lahjoitukseen sitoutumiseen laske.

Valitsin kummilapsekseni viisivuotiaan Jeniferin Ugandasta, sillä hän oli ainut, joka hymyili kuvassa. Lisäksi hän piti pallopeleistä, joita itsekin rakastan. Jeniferillä on viisi sisarusta, ja molemmat vanhemmat ovat työttömiä.

Jenifer ei ole tytön kutsumanimi, vaan hänellä on paikallinen nimi, jolla häntä kutsutaan. World Vision saa Ugandasta vain papereihin kirjoitetun englanninkielisen nimen. Esimerkiksi Keniasta annetaan myös kutsumanimi.

Muutaman viikon kuluttua kummin ottamisesta World Vision lähetti minulle kummipaketin, jossa oli tietoa Ugandasta ja ohjeita kummiuteen, sekä maksuohjeet. Ensimmäisen maksun maksettuani sain kirjeenvaihtopaketin, jossa oli Jeniferin osoite. Kirjeen kulku kestää kumpaankin suuntaan noin neljä kuukautta.

Aivan sattumalta luin lehdestä naisesta, joka oli käynyt World Visionin opintomatkalla Ugandassa. Hänellä on myös viisivuotias kummityttö, samasta Kirewan kylästä, jossa Jeniferkin asuu. Päätin heti tekstin luettuani soittaa naiselle. Hän vastasikin, ja otti mielenkiintoni vastaan hyvin. Puhuimme, kaksi toisilleen tuntematonta, yli puoli tuntia puhelimessa yhteisestä aiheesta. Hän antoi loistavia vinkkejä siitä, mitä kirjeiden mukana voi lähettää. Mieleeni ei tullut, että voisin oikeasti lähettää tytölle vaatteita, saati lusikoita, joita ugandalaisilla lapsilla ei ole. Maissivelliä he olivat juoneet ja raapineet sen jälkeen loppuja tikuilla ja lehdillä.

Tärkein syy puheluuni oli se, että sain varmistuksen avun pääsystä perille. Kummilapselle saa lähettää kerran korkeintaan 400 euron lahjoituksen. Nainen kertoi kummista, joka oli lahjoittanut 200 euroa, ja perhe oli ostanut lapselle pyörän koulumatkoihin, vuohen ja lehmän.

Jossain vaiheessa meillä on kolmen kuukauden työharjoittelu, ja kävi vakavasti mielessä, että lähtisin Kirewaan World Visionille harjoitteluun. Sain siitä päähänpinttymän. Mitähän se kustantaisi...