Näytetään tekstit, joissa on tunniste huupastelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huupastelu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Armas kevät ja armoton kasvimaainnotus


Olen viettänyt viikkoa papan luona kevätmielin ja haaveillut kesästä ja tulevasta sadonkorjuusta, koska aloitin aidan taakse joutomaalle omaa kasvimaata. Tänään nousi maasta krookukset, ainakaan eilen en niitä vielä huomannut. Otin kaikista pikkuisista kukkimaan alkaneista kasveista tänään kuvat, kun pyörin tutkimassa  pihaa.

Kasvimaasta on tulossa mahdottoman suuri! En vain ole aloittanutkaan vielä kylvämistä... Huomenna, luvatusta sateesta huolimatta, aion istuttaa purkkeihin itämään taimena istutettavat kasvit, ja kun olen saanut kasvimaan käännettyä, kylvän sinne muut nyt istutettavat siemenet. Sitten odotan trulleja oven taakse ja jatkan uuden simstarinan luontia...

Papan takapihan takana on puistoalue, jonne on kaavoitettu lasten leikkipuisto, jota sinne ei koskaan ole tullut yli menevän voimalinjan takia, eikä sille ole ollut käyttöä. Pappa ja naapurit pitivät sitä pitkään siistinä, kun olin lapsi, tai naapurin setä teki puolitoista metriseen heinikkoon labyrintin meille, jossa lenkkeilimme, mutta nyt papan ja naapureiden vanhennuttua kunta ajelee sen pyynnöstä kerran kesässä, muuten se on vain joutomaata.

Tällä viikolla otin  kuokan käteen ja aloin hakkaamaan sinne kasvimaata. Aivan järjetöntä hommaa, tosin se on helpottunut parissa päivässä todella paljon, kun maa alkoi sulaa sateiden ansiosta. Käännettyä kasvimaata on nyt ehkä jo kaksi neliötä ja sinne pitäisi saada mahtumaan ainakin kahtakymmentä kasvia... Hieman takapakkia otin, kun maa paljastui aivan saviseksi, mutta papan aidan taakse viemät narsissin sipulit ainakin suojelevat myyriltä, jos ne edes noin savisessa maassa viihtyvät. Keskeltä peltoa löytyneen, jostain puutarhasta ilmiselvästi karanneen kasvin kävin nostamassa ja siirtämässä narsissien viereen, jottei se huku heinien alle, kun ne alkavat kasvamaan. En tiedä vielä mikä se on.

Onneksi saan kaivettua saven pois ja laitettua tilalle multaa ja hevosen lantaa, joka on palanut kompostissa muovipussissa jo muutaman vuoden oikein sopivaksi. Kauhea työ hippeillä kuokan ja lapion kanssa, mutta ei sitä muutakaan voi.

Suunnitelmien mukaan kasvimaalle on tulossa näin hurja määrä kasviksia ja kukkia:
Pillisipuli, purjosipuli, ruiskaunokki, päivänkakkara, vihanneskrassi, persilja, lehtisalaatti, jäävuorisalaatti, tilli, pinaatti, nauris, silpoydinherne, porkkana, retiisi, kamomillasaunio, isosilkkikukka, kesäharso, kesämalvikki, ruusukaali, avomaankurkku, kesäkurpitsa, kirsikkatomaatti, jättikurpista, kukkakaali, hajuherne, leijonankita, rukolasalaatti, violetti basilika, sitruunamelissa, maustebasilika, kuukausimansikka, auringonkukka ja peruna. Lisäksi kokeilen idättää avocadoa.

Että näin. Kuvastaa täysin sitä, kuinka kaikki lähtee minulta käsistä, kun jostain innostun. Suurin osa siemenistä on ostettu jo viime kesän parvekepuutarhaa varten, josta, yllätys, ei tullut mitään. Taukki sai kasvatettua tomaatit, muuten taisi kaikki kuivua joitain salaatteja lukuunottamatta eikä ruusukaaleistakaan tullut mitään. Pappa halusi naurista ja kurpitsa pitää perinteisesti myös laittaa, jos jotain aikoo istuttaa, koska saimme viimeksi valtavan kurpitsasadon. Silloin olin kyllä itse niin pieni, etten tykännyt kurpitsasta kuin lyhtynä, mutta nyt aion syödä kaiken!

Katsotaan siis, mitä tästä nyt oikein tulee. Nähtävästi aion viettää puolet kesästä vettä kantaen.

torstai 27. helmikuuta 2014

Viikonloppuhypetystä

Lauantai oli harvinaisen erikoinen päivä. Lähdimme Helsinkiin M:n kanssa larppaamaan Twileca 3:seen agentteja joiden vanhemmat on kidnapattu kahden miljoonan lunnasvaatimuksilla. Löysimme baarista lupaavan mahdollisuuden saada 2 miljoonaa kiristämällä se eräältä hömelöltä multimirjardööriltä. M huumasi hänet ja minä sidoin patteriin, mutta valitettavasti meidät keskeytettiin ja VIP-tila vallattiin työnantajamme La Resistancen johdosta, muttemme jääneet kiinni huumaamisesta. Tämän jälkeen tulikin tukalat paikat, kun Coren kehittelemä tappava virus iski kaikkiin baarissa ja M:n hahmo kävi lähellä kuolemaa. Peli päättyi ennen kuin selvisi, saimmeko millään lunnasrahoja ja saiko minun hahmoni ajoissa vastalääkettä.

Larpin parasta antia oli ehdottomasti muihin pelaajiin tutustuminen, koska tämä oli meille molemmille ensimmäinen oikea larppi, jos ei lasketa koulun Roolipeli- ja fantasia kurssin loppularppia. Sen larpin pikkusiskoni oli myös Twilecassa ja oli kiva nähdä häntä uudestaan. Ilmeisesti Suomen larppiskene on aika pieni ja suurin osa samojen alueiden aktiivisista pelaajista tuntee toisensa. Nälkä kasvaa syödessä, enkä millään malta odottaa M:n omaa suurta projektia ^^

Se, mikä teki lauantaista juuri niin älyttömän oudon päivän, oli larpin jälkeiset juhlat Janakkalassa. Juhlista on saanutkin jo lukea lehtien skandaalinhakuisista uutisista "Turengin huumebileinä", mikä kyllä pitää paikkansa, mutta suurin osa uutisesta olikin muuten hieman jonkun toimittajan värittämää. Huvittavinta oli seurata, kuinka lehdet toisensä perään käyttivät samaa uutista tietolähteenään tarkistamatta lainkaan sen faktojen todenperäisyyttä. Asiallisin ja todenperäisin juttu löytyi Yleltä.

Kyseesä oli siis 2Gether-reivit Turengin Kuumolassa. Pääesiintyjä oli Englannista ja line up oli kellon ympäri täynnä psyketrancen huippuja. Erotuimme M:n kanssa hieman maanläheisestä mennikäiskansasta tulevaisuuteen sijoittuneilla larppiasuillamme. Varsinkin M loisti kirkkaan keltaisena UV-valoissa! :D

Kyllä, bileissä oli aivan selkeästi huumesuvaitsevainen ilmapiiri, mutta se oli muutenkin todella lämmin ja ihana Olen kuitenkin vasta jälkikäteen kuullut, että bileet taisivat olla luvattomat, vaikka lipustani maksoinkin. Ihmettelin toki jo paikanpäällä, ettei henkkareita kysytty eikä leikkipyssyistäni repussa välitetty.

Järjetyshäiriöitä bileissä oli tasan 0 kpl. Ei yhtään. Paikka oli siisti, ei missään lasinsiruja tai oksennuksia, mutta kuuma siellä tietysti oli. Koristelut olivat kuin toisesta maailmasta, en ole ikinä nähnyt niin hienoa ja antaumuksella laitettua juhlatilaa. Bilepuoli oli kuin toiselta planeetalta oleva metsä, jossa tamppasivat takkutukat ja muut psykedeelisen planeetan asukit. Lattiat oli peitetty villakankailla ja chill outin puolella ihmiset istuivat ja makoilivat lattialla sulassa sovussa aina jonkun heiluesssa suitsuketta polttaen. Porukka oli iloista, rauhallista ja ystävällistä ja näin ainoastaan yhden ihan sekaisin olevat miehen. Ketään en myöskään nähnyt "menevän seinillä", vai miten illasta uutisointiin. Poliisia ei kukaan tapahtuman Facebook-sivuilla kerro nähneensä, eikä bileitä siten myöskään keskeytetty poliisin toimesta. Kai se on julkisesti pakko niin väittää, koska eihän mitään luvatonta saa tehdä. Liikenteestä poliisi oli kai poistanut huumeiden vaikutuksen alaisena olevia kuskeja, mikä on tietysti hyvä asia.

Uutisoinneissa myös kerrottiin paikalla olleen noin sata parikymppistä nuorta (jopa Helsingistä asti!). Kaukaisimmat bilettäjät olivat kuitenkin vähintään Oulusta ja liput myyty loppuun, kuulemani mukaan 400, joista itse sain yhden viimeisistä. Oma seurani oli keskimäärin parikymppisiä, mutta sanoisin, että suurin osa juhlijoista oli sitä vanhempaa. Lieneekö haloosta johtuen facetapahtuma poistettu, mutta se oli täynnä kiitoksia juhlan jälkeen niin artisteilta kuin bilekansalta. Ei ole perus baarikeikkojen jälkeen samanlaista fiilistelyä, vaikka kuinka artisti kiittelisi fanejaan.

Näin bileissä oman kotikyläni takkutukkia tooodella pitkästä aikaa ja mieleeni jäi monta ihanaa ihmistä, jotka esimerkiksi vessajonossa juttelivat niitä näitä yhdessä porukassa, vaikkei siellä kukaan toisiaan tuntenut. Harmittamaan jäi ainoastaan se, että olin larpin jälkeen niin väsynyt, etten jaksanut kunnolla juhlia. Tulihan sitä monta tuntia pompittua, mutta kyyti lähti kotia kohti jo neljältä, vaikka bileet jatkuivat kymmeneen aamulla. En päässyt uutisten "transsitilaan", vaikka sinne selvin päin osaan tieni melko helposti oikealla tunnelmalla ja musiikilla. 2Getherin tunnelma oli parempi kuin ikinä osasin kuvitella, joten siitä se ei johtunut, olin vain liian väsynyt. Musiikki ei ole itselleni ihan sitä ominta, koska tanssin mieluiten musiikin inspiroimana. Musan ollessa jatkuvasti kliimaksissa alkaa mielikuvitus tyrehtyä ja on liian rankkaa bailata täysillä koko ajan. Chill outissa pääsi välillä lepäilemään ja sieltä sai todella hyvää ruokaa. Minun kielelleni se oli aika tulista, mutta HayneFirehairille juuri sopivaa. Hayne tilasi riisilautasen meille puoliksi, mutta olen aika varma, että molemmat lautaset olivat kokonaisia annoksia ;)

Sunnuntain nukuin ja lagasin koneella katsellen Muumeja. Toisen tuotantokauden Muumit eivät ole enää niin täydellisiä, mutta kahlaan kaikki jaksot läpi.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Huojennusta kohti

Jes, enää kauaa ei tarvitse avautua tähän blogiin maailmantuskasta, olemme sitä varten luomassa kahden muun samanlaisen maailmaa harteillaan kantavan ihmisen kanssa asiallista blogia yhdessä. Hieman jännittää, miten onnistuu kolmisin bloggaus, mutta otamme haasteen vastaan. Ajatus on muhinut keskuudessamme jo kuukausia ja nyt teimme päätöksen. Siihen, että saamme ensimmäisen postauksen kirjoitettua, saattaa mennä toiset puoli vuotta, mutta ei se mitään.

Tänään saimme HayneFirehairin kanssa kaikki laitteet toimimaan huomista virtuaaliohjausta virtuaaliohjauksesta varten! Naamani näkyi hallintaan otetun koneen tykin kautta seinällä ja kaiuttimista kuului ääneni... Hyi yök.

Tuleva blogi on yksi syy keventyneeseen mieleen, mutta suurin helpotuksen tunne tuli 29.1.2014, kun päätin aloittaa kasvissyöntikokeilun. Minua kannustamalla esimerkiksi kasvotusten olen yhden päivän lisää tällä linjalla ja jos haluaa laittaa kannustuksen myös vaikka facessa ja tekstiviestillä, olen taas pari päivää lisää ilman lihaa. Tällä hetkellä päiviä on kasassa 50, mikä on mielestäni todella vähän siihen nähden, että yksi ihminen voi kannustaa useita kertoja. Tempauksellani yritän saada hieman lisättyä tietoisuutta kulutuksemme vaikutuksista luontoon ja ihmisiä miettimään omaa osuuttaan siihen.

En syö ainakaan ennen 23.3.2014 lihaa, kanaa, ulkomaista kalaa enkä juustoa.Yritin tehdä muille mahdollisimman helpoksi "hyvän teon" tekemisen ja saada yksi ihminen olemaan yhden päivän ilman kuluttavaa liharuokaansa pelkän kannustuksen voimalla. Kävi osittain näin ja olen siitä iloinen, mutta se, mikä aiemmin sekasyöjäksi identifioituneelle tuli yllätyksenä, oli se järkyttävä raivo, minkä se aiheutti suurimmassa osassa muita sekasyöjiä. Aivan naurettavalla tavalla minua tultiin pilkkaamaan kokeilustani ja syyllistämään valinnastani. Mitä ihmettä? Uhkaako minun kuukauden kasvissyöntini niin pahasti muiden perusturvallisuutta, että olen mielummin olematta yhteydessä näihin ihmisiin? Yksi esimerkki tällaisesta on valittevasti lankoni "kannustus":


Nimenomaan tuon takiahan minä nyt määrätyksi ajasta luovun lihasta kokonaan, että joku saa ahnehtia vielä lisää sitä minunkin puolestani. Onneksi sain myös paljon tukea minulle tärkeiltä ihmisiltä ja kokeilen elämää näin hyvillä mielillä :)

Tietysti minun on helppo aloittaa kasvisssyönti, koska saan koulussa kasvisaterian joka päivä. Se on valitettavasti todella usein täynnä juustoa. Tänään tein kuitenkin aamupalaksi chirashi sushia ja koulun jälkeen uutta lempiruokaani, soijapallerosalaattia, ah ^^

Soijapallerosalaattiin tarvitset esimerkiksi:

Soijapyöryköitä
Smetanaa
(Nuudelia)
Keräkaalia
Salaattia
Kurkkua
Kesäkurpitsaa
Parsakaalia
Mung-pavun ituja
Herneenversoja
Ruohosipulia
Vehnänorasta
Tomaattia
Purjoa
Sipulia

Keitä soijapyörykät. Paista ne pannulla ja mausta esimerkiksi hunajalla, vaahterasiirapilla, tandoorilla, kanamausteella ja currylla. Keitä nuudelit ja pilko kaikki kasvikset. Laita kaikki yhteen kulhoon ja lisää lautaselle smetanaa. Nam!

Jos haluat, että olen vielä ainakin yhden päivän lisää kasvislinjalla, kerro se kommentissa :)

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Eilinen ja ensi viikko

Eilen oli aivan huippu päivä, vaikka missasin punonnan tunnit perjantaisen maailmanparannuksen takia. Perjantaina sain siivottua, tapasin pitkästä aikaa vanhan ystäväni, pelasin Dixitiä ja juttelin Idean kanssa antimateriasta, mustista aukoista, atomeista, ydinenergiasta, luomusta, indigolapsista, evoluutiosta, energioista ja ties mistä. Vaikka meillä meni myöhään, olin lauantaina hieman virkeämpi kuin tavallisesti.

Heräsin tosiaan myöhään ja itseasiassa siihen meni useampi tunti. Luen iltasin ehkä elämäni parasta kirjaa, sosiaalipsykologi Jonathan Haidtin Onnellisuushypoteesia, ja yleväisyydestä (ts. jumalallisuudesta) luettuani päätin, että aion antaa mahdollisuuden meditaatiolle. Se on kiinnostanut minua aina lähinnä sen takia, että se on minulle täysin vierasta, se näyttäisi toimivan jopa todella hyvin joillakin ihmisillä, ja onhan se nyt vain tosi coolia, varsinkin, jos Sims2:maisesti tarpeeksi harjoiteltuaan alkaisi leijailemaan. En ole koittanut sitä aiemmin hirveän tosissani ja pään tyhjentäminen ajatuksista on jotain käsittämättömän vaikeaa, enkä ole uskonut koskaan onnistuvani. Nyt olin ehkä kuitenkin kerännyt tarpeeksi henkistä lujuutta yrittääkseni.

Istuin sängylleni jalat niin ristissä kuin kivutta sain ja vedin peiton pään yli. Suora ryhti on minulle suuri ongelma, samoin oikeanlainen hengitys. Keskityin pitämään selkäni suorassa ja vetämään keuhkot aina täyteen ilmaa niin, että vatsa pullistuu, ei rintakehä. Hetken aikaa se tuntui helpolta ja sen jälkeen tuli tunne, että nyt on vain pakko lopettaa. Harjoittelin siis ehkä neljä minuuttia, mutta sen jälkeen tuntui heti helpommalta hengittää. Voisin sanoa todella yllättyneeni, vaikken mieltä saanutkaan tyhjäksi. Aion kokeilla toistekin. Haluan leijalla kuten sim, antimaterisoitua ja ilmestyä uuteen paikkaan ;)

Siitä häivyin HayneFirehairin luo tekemään perusprojektiamme. Matkalla tapahtui jännittävä tapaus. Ajoin autolla ja ihmettelin tiellä pomppivia mustia lintuja. Huomasin jalkakäytävällä mustan hahmon. Vastaani ajoi auto ja ajoimme todella hiljaa, etteivät linnut jää alle. Ohitimme samaan aikaan kävelevän vanhan miehen, jonka ympärillä linnut parveilivat. Hurjaa.

Aloitimme yhteistyön Haynella tekemällä mustikka-semifreddoa, eli itsetehtyä kermajäätelöä, koska sen piti olla pakkasessa vähintään kuusi tuntia. Joimme teetä ja höpötimme nelisen tuntia projektijuttuja seeprapeippojen Isiksen ja Horuksen hälistessä taustalla. Puoli kahdeksalta loptetimme ja katsoimme Putouksen, jonka jälkeen pääsin pelamaan ensimmäistä kertaa Carcassonnea, johon ihastuin heti.

Kotona odotti tukossa oleva vessanpönttö, Tauno ja pöllämystynyt gerbiili. Kämppis oli päivällä soittanut talonmiehelle, että tulisi sen avaamaan ja tämä olisi kysynyt, emmekö pärjäisi ilman pönttöä maanantaihin. Hmm, oikeastaan no... Emme todellakaan. Hänen piti illalla tulla se avaamaan, ei tullut, tänään aamulla, ei tullut, joten varmaankin me siis pärjäämme ilman pönttöä huomiseen.

Mutta pöntöstä viis, Vilinä voi huonosti. Se oli kylmä, se hoiperteli ja sen silmät olivat miltein kiinni. Laitoin sen sukkaan lämpimän pullon ja lampun väliin ja pistin syömään porkkanaraastetta. Terraarioon laitoin sille kaksi 1,5 l kuumaa pulloa. En voinut tehdä sen eteen mitään, se jäi pullojen päälle nakertamaan vähän siemeniä. Menin nukkumaan ja valmistauduin henkisesti siihen, että aamulla löytäisin kuolleen gerbiilin ja hautaisin taas yhden lemmikin.

Aamulla avasin terraarion kannen, eikä ketään näkynyt. Nostin sen puukopin pois ja sen alla pölähti puruja. Sieltä pullojen välistä nousi Vilinä-neiti, terveenä kuin pukki, ja se alkoi heti terrorisoimaan pahvikokoelmaansa.

Jos Hulinan lempinimi oli Houdini, koska se onnistui karkaamaan jokaisesta pienestä kolosesta, vaikkei oikeasti edes mahtunut, sai Vilinä to-pe yönä lempinimen Wonderwoman. Houdinin siskona se oli onnistunut siirtämään lasilevyn, jonka päällä on iso kivi, niin, että se oli mahtunut luikahtamaan terraariosta ulos. Yhdeltä yöllä metsästin sen takaisin kotiin. Vilinä oli huomattavasti helpompi saada kiinni kuin Hulina, joka livahti karkuun ja teki katoamistemppuja. Vilinä on sen verran pöhkö, että se suurin piirtein antautui kiinniotettavaksi. Ihmettelen, miten juuri se selvisi kissojen hyökkäyksestä...

Ensi viikosta on tulossa aivan hullu, joudun juoksemaan paikasta toiseen todella haipakkaan. Täytyy sopia vielä kaksi tapaamista lisää, tavata Ideaa ja suoriutua parista deadlineista.
Maanantai: Ammattialan ruotsia, tapaaminen, tapaaminen, näytelmäharkat ja sähly
Tiistai: Ohjaustoiminnan suunnittelua, projektityötä, tapaaminen, ropekerho
Keskiviikko: Puutyötä, tapaaminen, näytelmäharkat, baletti
Torstai: Projektityötä, rekrytointitapahtuma, visuaalista kulttuurihistoriaa
Perjantai: Luovan askartelun perusteita ja siivouspäivä
Vkl:

perjantai 27. joulukuuta 2013

Palohätyytin muuten toimii!

Se on sitten selvitty siitäkin juhlasta. Lähdimme Taukin (entinen kämppikseni, you know) kanssa jouluruokia pakoon mökille syömään suklaata, riisipuuroa ja juomaan glögiä... Oli mukavaa, vaikkei siis jouluruokia pakoon päästykään. Sää oli enemmän kuin syysreissulla, mutta kävimme silti avannossa. Valitettavasti meinasimme myös polttaa mökin. Takassa oli tulet niin kuin kuuluu, ja yht äkkiä sieltä loikkasi hiili lattialle. Minä sitä sitten heittämään takaisin takkaan, ja eikös sieltä lennä kunnon pölli alas, ei onneksi sentään syliin, olisi takki aika iloisesti ottanut tulta. Ryökäle oli kuitenkin ovelampi kuin edellinen kekäle, ja loikkasi suoraan muovimatolle, joka alkoi käryämään. Palovaroitin toimi jo ennen kuin koko huone täyttyi harmaasta savusta, ja niin pökkelö hiilineen lensi pian takaisin sinne mistä tulikin. Pulssin piti tosin tovi rauhoittua.

Hyvästä seurasta, ruoasta ja saunasta huolimatta jätin taas nukkumatta. Syntyjä syviä ja maailman mätyyttä pohdittuani nousin seitsemältä sytyttelemään takkaa uudelleen, ja lupasin, että saan mennä viideltä tänään nukkumaan. Jos yleensä aika rientää ja katoaa jäljettömiin, ei se tänään ole kulkenut sitten millään. Kaksi ateriaa ja elokuvaa myöhemmin pitäisi vieläkin jaksaa tunti keikkua. Edes koneella ei aika mene nopeammin, perhana! Mutta jos tänään menen (super)aikaisin nukkumaan, saan huomenna ehkä jotain aikaiseksi! Pitäisi saada kankaankuvioinnin kurssi kohtapuoliin kasaan.

Täytyy muuten hankkia kotiinkin palohälyttimet...

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Poneja ja pannaria

 Eilen kävimme mönksällä kaupassa hakemassa jäätelöä, ja söimme matkalla amppari- ja murkkujätskit, kuten lapsena teimme mummun kanssa. Mummun kanssa tosin vain käveltiin kauppaan.

Ponit hoideltiin ja laitettiin varjoon syömään ruohoa, tässä muutama kuva Kertusta ja Kanelista.

Serkku sattui saamaan kuvan Kertusta ihmettelemässä minua :)

















Tämä päivä on ollut tosi mukava, mutta huippuhetki on ehkä kuitenkin ollut hetki, jolloin heräsin lopullisesti. Keittiöstä kuului kolinaa, ja "Ittu stana ittu!". Keittiössä haisi hieman palaneelta, serkku oli tekemässä aamupalaksi pannaria Puolet siitä oli kuitenkin kaatunut uunin pohjalle ja alkanut paistumaan. Tovin siivoilun jälkeen toinen yritys. Sitten hän huomasi sen menneen vinoon. Suoristus, ja sitten alkoi sujumaan.

Sitten pannari paloi.

Se osa, mikä ei mustunut, oli kuitenkin hyvää :) Loput päätyi koirille, jotka eivät myöskään valittaneet.

Lannanluontien jälkeen teimme taas pienen lenkin ratsain, niin että serkku ratsasti Leevillä ilman satulaa, ja minä pikkuisella Kanelilla ♥ Shettiksillä ratsastaminen on lapsuuteni hevoslehden mukaan "harvojen herkkua", ja minä olen niitä onnekkaita, jotka vielä parikymppisenä voivat siitä nauttia. Kaneli köpötti pikku jaloillaan, ja minä pelkäsin sen kompastuvan. Ensimmäinen ravi oli niin pompottavaa, että jo pohdin, etten ravaisi sittenkään toiste. Koitin sitten keventää, eikä siitä ollut mitään hyötyä, tahdissa oli mahdoton pysyä! Kanelia oli aluksi vaikea saada liikkeelle, mutta pian se innostui, ja olisi ravannut loppumatkan. Pari kertaa päästiin ottamaan muutama laukka-askelkin, ihanaa! ^^ Rastastuksen jälkeen pestiin kaikki koirat. Viiru oli kauhuissaan, kun Safis tuotiin märkänä takaisin, eikä meinannut millään suostua kävelemään oikeaan suuntaan.

Käytiin vielä Café Eugeniassa syömässä kanaa, ja aurinko paistoi!

torstai 4. heinäkuuta 2013

Heppatytön unelma

Sellaista elämää elän tällä hetkellä :) Yksi lapsuuden haaveista, ja kenties hieman vanhemmankin, on täyttynyt: olen Västanfjärdissä hoitamassa hevosia, enkä ihan millä tahansa tallilla, vaan Rohaneilla, joka tekee mahtavia keskiaikasia turnajaisnäytöksiä, sen aikaa kun Ahvenanmaalla on Kustaa Vaasan päivät Kastelholman linnassa. Tulin serkkuni kaveriksi, ja hoidamme aamulla ja illalla hevoset ja koirat, ja muu aika nautitaan kesälomasta. Paikalla on neljä hevosta, kaksi ponia, kolme koiraa ja me.

Ensimmäisen kerran tutustuin Rohaneihin vuoden 2008 Hämeen Keskiaikamarkkoilla, jossa toimin heppatyttönä. Sitten taisin olla myös -10 markkinoilla ja viime vuonna osa-aikaheppatyttöilin Improsyhmä Suden keikkojen välissä. Keikat sujuivat muuten hyvin, ja pääsin kunnolla revittelemään ;) Markkinat jäivät kuitenkin hieman vajaiksi, koska Gitta kävi esityksen jälkeen vähän villinä, ja jätin jalkani kunnolla sen kavion alle. Tapaus sattui varsin pahaan aikaan, koska minun piti viikon päästä lähteä Lappiin viikon vaellukselle! :D Ensiaputeltan miehet olivat kummissaan, kun minä vain nauroin lompakko suussa, kun sattui niin perhanasti, ja vettä satoi. Jalkaan tuli kunnon sininen verikello, eikä koskaan ole mikään sattunut niin paljon. Lähdin sitten Juoppo-Eevan kyydillä päivystykseen. Röntgenissä ei näkynyt mitään, ja kuin ihmeen kaupalla se parani juuri parahiksi ennen vaellusta! Kyllä hieman jännitti :)

Näin ollen Rohanin hevoset ovat ainoa kontaktini hevosiin viime vuosien varrella, ja tänään pääsin ensimmäistä kertaa melkein kymmeneen vuoteen ratsastamaan! ♥ Suokki Leevi olikin jo vanha tuttu. Serkkuni otti metsäretkelle talutukseen mukaan shettikset Kanelin ja Kertun, mutta siitä ei tullut yhtään mitään, ja kolmikko kääntyi jossakin välissä takaisin. Leeviä häiritsi paarmat, ja se yritti muutamaan otteesen juosta niiltä karkuun. Mieli olisi tehnyt vähän ravata, mutta ei se nyt käynyt :) 

Paikalla on myös upea Alecto, Poju ja Pipetti, sekä koirat Viiru, Uhtu ja Safis, ja miljöönä kaunis maalaismaisema keskiaikasin höystein. Sanoisin, että mukavaa elämää.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Hömpän hömppää ja murinaa mediasta

Voii vitsit mä olen ihan rakastunu! ;)

Ahvenanmaan reissu oli aivan ihana ja Brändö! ♥ Sää suosi ja kaikkialla oli kaunista, ainakin melkein kaikkialla. Kukkia oli hirveästi! Samoin isoja etanoita, pikkuriikkisiä simpukan ja kotilon kuoria ja Kuhankuonolla sammakoita. Hiukkasen sateli yksi aamu ja taisi olla melkein koko ajan vastatuuli, mutta siitä viis.Tein vikana iltana 20 kukan seppeleen, jotta olisin nätti kesätyttö :)


Lokki kävi syömässä lautaselta. Lintu seisoi puhelinlangalla. Laguunissa oli 40 kyhmyjoutsenta. Kaikki tienpientareet olivat täynnä ihania metsämansikoita. Söin niitä, vaikkei olisi ehkä kannattanut.

Näin myös elämäni ensimmäistä kertaa automaattisen ruohonleikkurin. Se mörisi pitkin nurmikkoa ja poukkoili sinne tänne, kun se törmäsi esteeseen. Hauska kaveri.



Olin muutaman päivän lähes täydellisessä tiedottomuudentilassa koskien mantereen uutisia. Ja sitten tulin ihanalta rakkaussaarelta kotiin ärsyyntymään uutisvirrasta. Miksi ihmiset haluat käyttää sellaisen lehden nettipalvelua, joka otsikoi nykyään jo kaiken vähänkin epävirallisen kunnon 7 päivää -tyylillä "Tämä jokaisen tulisi tietää", "Oletko jo törmännyt tähän ilmiöön?" "Outo näky keskellä päivää: Katso kuva!" ? Argh totta tosiaan. Tämän päivän totaalinen top oli toimittajan tyhjäpäisyyden multihuipentuma Savon Sanomissa: anteeksi vain Anu Korhonen, että näin julmasti kritisoin asiatonta tekstiäsi. Sysään vastuun kuitenkin lehden päätoimittajalle, jonka työnä kuvittelen olevan lehden linjan pitäminen vastuullisena mediana. Korhosen otsikko Mies muuttui homosta alkoholista uskovaikseksi perheenisäksi - "Se oli uskomaton tilanne" kertoo erittäin selkeästi koko sensaatiohakuisen roskan sisällön. Eihän media koskaan ole millään tavalla riippumaton tai puolueeton, mutta tämä on jo todella aika räikeää propagandaa. Jos kyseessä ei olisi sanomalehti, pitäisi tätä pahana trollina, enkä provosoituisi moisesta roskasta. Mutta ah. Varsinainen niksipirkkakin lehden toimittajista löytyy: uusavuttomille ei ehkä tule itse mieleen, vaikka muutaman kymmenen kertaa sen kolapullon siihen kassalle kaataa, että ne kannattaa laittaa jo valmiiksi makuulle. Onpa hyvä, että joku sen savolaisille kertoo, jos siellä päin ei olla vielä moista muuten hoksattu.
linkki

Kotona oli myös pikku pirpanat valmiina valittamaan ruokakupin tyhjyydestä :) Mörsösten ohella vastaanotti kerrostaloasuntoon varsin vahva navetan tuoksu. Onneksi olen niin väsynyt, ettei hajuhaitta estä minua nukkumasta. Myös Taukki oli palannut retkiltänsä kotiin. Samaa huoneistoa asuttaessamme olemme viimeisen kuukauden aikana törmäneet jo kolme kertaa! :D

Törmäsin Turussa

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Tunnelmointia

Minun ja papan vihdat

Vitsakseni, vastahakseni
saunasulostuttajani
yläkuun raudus
on juhannus autus

Ja juuri tanssittiin Juhannustanssien Kesäillan valssi! Pistäppäs soppaan pippuri, ettei se soppa happane.... ;) Pappa keittää tuoreita perunoita, se on papan bravuuri. Ronskin sipulinen mureke on jo valmis. Tuoretta tilliä papalla kasvaa takapihalla. 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Viime viikolla oli Hämeenlinnassa taas häppeninkiä. Hämptönin ensimmäinen Zombie Walk, johon osallistui muuan kolme tyttöstä, Mawwi, Crayon ja minä.

Hassu juttu siinä oli se, että Mawwin kanssa tunsimme entuudestaan HAMKin improkurssin kautta, ja Crayoniin tutustuin rooli- ja fantasiapelikurssin huipennuksessa, Klaani-larpissa. Crayon kertoo siitäkin enemmän blogissaan. Crayonin blogi on pääasiassa kynsiblogi, ja Mawwi on lukenut sitä muutaman vuoden, bloginsa intressinä myös kynsienlaitto, ja tapasivat ensimmäistä kertaa Crayonin luona ennen zombeilua :D Avoimia ihmisiä ovat ystäväni. Crayon on myös elokuussa järjestämässä Tutun ensimmäistä Zombie Walkia.

Crayon oli balleriinazombie, Mawwi hyvin paiseinen goottizombie ja minä hukkunut. Cayonin ja Mawwin auenneen nahan oli Crayon tehnyt nestemäisellä lateksilla, ja minun märät hiukset oli Crayon loi kaatamalla niihin kookosöljyä! :D tuoksu oli hyvä, mutta viileässä säässä hiukset kovettuivat. Pois öljyn pesin fairyllä...

Mawwin blogi, Lihisbingo.

Mawwin Zombie Walk -postaus, featuring Crayon ja Silva.

Crayonin blogi, Colouring my life. Viimeisin postaus Crayonin valmistautumisesta Klaani-larppiin.





tiistai 11. kesäkuuta 2013

Kesäkesäkesä!

Ilouutisia, perheenlisäystä! Viime viikolla sain kaveriksi kaksi abessiinialaista poikamarsu, Reinon ja Taunon! :3 ihanaa ^^ Pojat ovat kotiutuneet todella hyvin, mutta pelkäävät ihan suotta ja ihan liikaa ihmisiä. Myttysten kanssa pojat tulivat hyvin toimeen, tosin Telma totesi asiakseen parin tunnin tutustumisen jälkeen ruveta isottelemaan. Sai pikalennon terraarioon :D Parvekkeen salaattipuska on kutistunut uhkaavasti poikien saapumisen jälkeen.

Tällainen meni tänään ikkunan ali:



Sillä aikaa, kun en ole päivitellyt blogia, olen touhunnut kaikenlaista muuta kivaa, ja erityisesti viettänyt aikaa kullannuppuni kanssa. Suosittelen käymään Iittalassa naivistinäyttelyssä, oli tosi hyvä :) Tapahtumia on ollut riittävästi, mm. Hattulapäivät ja vanhojen autojen kokoontumisajot, ja Kesäloma Expressissä olin serkkun kanssa kuuntelemassa Haloo Helsinki!:ä ja ajelemassa avoautolla, kotikunnalla käväisemässä JVGn ilmaiskeikalla ja katsomassa katusählyturnausta, uimassa, pienellä metsäretkellä Tenholan linnavuorella ja extemporee-roadtripilla naapurikunnissa :D Bongattu reissulla kettu, valkohäntäkauriita, pari peuraa ja hirviäiti vasansa kanssa. Ei ole huonosti alkanut tämä kesä ei. Sama rumba jatkuu tällä viikolla!

Ja nyt kun netti toimii jotenkuten kohteliaasti, saatte kuvia:


Apparan uimahyppytorni
Taalainkoivu löytyi keskustasta
Aamu linnavuorella
30-luvun linja-auto


sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Lähes täydellinen päivä

Aurinko paistoi pilvetömältä taivaalta ^^ keitin teet ja menin taas parvekkeelle onnellisena. Ulkoilutin kukkapurkkeja. Taas oli lisää itäneitä! Jopa Taukin kirsikkatomaatit kurkkasivat mullasta. Näin kesäni ensimmäisen kärpäsen. Se kuitenkin hukuttautui teekuppiini. Muisto siitä jäi valokuvaan.
Olen luvannut syöttää kullalleni herkkuja, joten rupesin leipomaan muffinseja. Tein omalla "sinne päin" -reseptillä taikinan. Ei ollut ruokasoodaa, leivinjauhetta, perunajauhoa eikä edes hiivaa, mutta muffinsit nousivat hienosti uunissa. Niille kävi kuitenkin samoin, kuin leivonnaisilleni yleensä, eli ne lässähtivät. Niistä tuli rumia, mutta hyviä!
Tein vadelma-valkosuklaamuffinseja, mustikka-valkosuklaamuffinseja ja mustikka-karpalo-vadelma-kerrosmuffinseja. Osan päällystin valkosuklaakuorrutteella, johon lisäsin makua Irish Cream -siirapilla. Se näyttää kinuskilta, mutta sitä inhoan.
Kesäpäivä olisi ollut täydellinen, jos joku olisi niitä vielä tullut maistamaan, mutta eihän sitä vielä liian onnellinen saa olla, onhan vasta maaliskuu.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Parvekekesä

Teippasin tervetuloakyltin oveen
Koulussa käsipaperiteline
Kesä kävi tänään parvekkeella, kuumotti sisälle oikein kunnolla. Kyllä kohta kasvit itää! Taukin ruusukaalit olivat ainakin nostaneet päänsä mullasta. Ihana päivä, auringossa lekottelua. Nauttiessani kesäparvekkeella huomasin myös, että täällä kaupungissa on lokkeja! Niiden äänet täydensivät kesäpäiväni. Nyt illalla tosin huomasin, että Myttyset pelkäävät niiden huutoa.

 Vaaleanruskeana kotiin tullut Hulina on saanut lisää pigmenttiä. Vaaleanruskeaa siitä on enää häntä ja otsa, muuten se on tullut äitinsä väriseksi harmaanruskeaksi. Hulina on ollut myös kaikkein sosiaalisin. Vielä kaupassa yliaktiivinen Vilinä on on rauhoittunut, ja ujostelee muita enemmän. Sillä on jokin pesänrakennusvimma meneillään, se kulkee heinätukko suussa pitkin terraariota ja vie pesäputkeen, jonka Taukki sai postissa. Tyttäret tosin tappelevat aina hiekkalaatikossa, joka muuttuu todelliseksi nyrkkeilykehäksi, kun molempien on päästävä samaan aikaan kylpemään. Ne todella seisovat takajaloillaan ja työntävät toisiaan laatikon seiniin. Luulen, että Hulina on voittanut hierarkiassa Vilinän.

Telma on häirikkö. Se jää kulmiin jumittamaan ja raapimaan, ja penkoo kaikki purut, joten käytävät ovat pelkän lasin päällä ja pesän ulkopuolella on valtaisat purukeot. Joku on myös purrut poikki tikapuiten ylimmän puolan. Heinät tytöt ovat piilottaneen pesäkoloihinsa. Eilen löytyi myös minttukiekko, jonka joku oli jo ensimmäisellä viikolla piilottanut. Telma oli tänään pitkällä visiitillä olohuoneessa, ja viihtyi sosiaalisena vieraan kädellä.

Kaikki ovat uteliaita, ja seisovat usein keskellä terraariota katselemassa. Ne myös pelästyttelevät toisiaan. Kun yksi saa jonkin vimman juosta piiloon, pelästyvät kaksi muuta ja juoksevat myös karkuun. Kohta Telma jo kurkistaakin putkesta, ja ihmettelee, mikä vaara nyt muka oli. Eivät ole vielä oppineet, ettei kotona tarvitse pelätä.

Mutta yhtä en ymmärrä. Telma on edelleen isoin, ja voi olla, etteivät tytöt siitä enää kasva. Kun Telma potkii kaikki purut pois, jää juomapullo aina huonosti. Joko sen alle on kasattu purua niin paljon, että vesi valuu pullosta, eikä siitä pääse juomaan, tai sen alta on kadonnut kaikki puru, eikä tytöt enää yletä juomaan. Saan joka päivä siirtää pulloa ja etsiä ruokakupin.

Eilen jatkoin istuttamista. Tänään multaan pääsivät persilja, leijonankita, kesäharso, rucola, basilica Dark Opal ja maustebasilica, lehtisalaatti, jääsalaatti, sitruunamelissa, kukkakaali, avomaakurkku ja punavalkoinen retiisi.

Ikkunalaudalle ei enää mahtunut, sillä siellä oli ennestään myös Taukin ruusukaalit ja kirsikkatomaatit, joten työnsin pirttipöydän sen jatkoksi. Siihen mahtuivat, ja pöytä oli heti enemmän käytössä. Myös Taukkia miellytti uusi järjestys.

Kaupunki-istutusta
Pöydän ollessa viekoittelevasti auringossa, innostuin siivouksen sijaan maalaamaan. Yllätys yllätys. Ensin maalasin perinteiselle paperille koivuja ja alennuksesta ostettujen taulujen päälle valkoisen maalauspohjaksi, mutta kohta jo maalasin akryylimaaleilla parvekkeen hyllykköä. Se sai hyllyjensä reunaan vihreät raidat.

Maalia riitti, joten valkoinen kukkaruukkukin sai uuden värin. Sitten innostuin maalaamaan raidat pitkään parvekelaatikkoon. Tämän jälkeen olin puhki, ja suunnittelin nukkumaanmenoa.

Hieman kahdeksan jälkeen tehdessäni mustikkamaitoa, muistin, että menenkin saunaan!
Kiiruhdin mustikkamaidon kanssa saunaan. Se oli yllättävän hieno, niin kuin kaikki tässä taloyhtiössä. Rentouduin isossa saunassa, ja mikä luksus se olikaan yksin. Saunan jälkeen maalasin vielä naapurille kiitoskortin saunavuoron lainasta. Päiväni oli täydellinen, ja se on kiva jakaa teille.


Kierrätystä
 Vilinä työnsi juuri päänsä terraarion lasikaton alta o.O Täytyy teipata se kiinni, ettei se bodari saa toistekin kantta nostettua. Öitä.







keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Omena opettajalta

Tänään kävi niin hassusti, että opettaja antoi minulle omenan!

Syykin siihen on hiemann erikoinen. Ryhmätentissä ihmisen psykologisesta kehityksestä minua rupesi huippaamaan, eikä siihen auttanut leipä tai vesi. Opettaja antoi sitten minulle omenansa, jotta se edes nostaisi verensokeria. Ei auttanut sekään. Mitään selitystä ei löytynyt. Olo oli muuten ihan normaali, paitsi että päässä pyöri. Se vain jatkui, vaikka makasin lattialla kesken tentin :D

Kotiin päästyäni tein hieman vaativaa tutkimustyötä, eli googlasin, ja tulin tulokseen, että huimaus oli korvaperäinen. Tuli heti mieleen eilinen ilmapalloepisodi. Oli vissiin isompikin pamaus kuin kuvittelin. Tässä sitä nyt edelleen pyöritään.

Värjäsin illalla hiukseni uudella Olia-tuotesarjan punaisella. Väristä tuli loistava, kaunis syvä punainen, valitettavasti, sillä pidin oranssihtavista hiuksistani :3 Muuta kehuttavaa purkissa ei sitten lienekään. Täysin tekopyhänä valitan kolmannen purkin olevan täysin ylimääräistä tuhlausta, ja paketti sen pystyssäpitämiseen liian heppoinen. Nimimerkillä Oli(a) lattialla. Jostain syystä päässäni aiheutui myös merkillinen reaktio, sillä hiusteni pituudet ja latvat lämpenivät! Se meni kuitenkin ohi melko pian. Hiukset jäivät kahdesta hoitoainekerrasta huolimatta karheiksi, vaikka mökön piti olla ah niin super hoitava, joten otin käyttöön oman hoitoaineeni. Väriä valui vielä puolen tunnin suihkun jälkeenkin, joten kyllästyin ja huijasin, ja kuivasin hiukset punaiseen pyyhkeeseen.

Maalasin oveni
Ja ihan by the way, olen maalannut upean walk in -vaatekaappini oven akryyli- ja vesiväreillä :D Kuvasta taisi tulla hieman japanilaisvaikutteinen kirsikkapuu. Vaatekaappi on walk in, koska se oli tyhjänä niin iso, että pystyin kävelemään sinne.

Taukki toi tänään 45 litraa multaa! Nyt on mullan alla kirsikkatomaatin ja ruusukaalin siemenet. Huomenna istutan loput siemeneni. Taukilla on vielä lisää kukkiakin. Tulee hieno parveke meille!

Minut meinattiin aamulla myöskin murhata. Yksi auto noudatti liikennesääntöjä, ja päästi minut ja pyöräilijän ylittämään katua suojatiellä. Muut eivät sitten enää osanneetkaan, vaan oikealta kaistalta painoivat ohi kaksi autoa. Onneksi pyöräilijä talutti pyöränsä, kuten kuuluukin, pyöräillen hän olisi ehtinyt alle. Idiootti on se, joka ei ajattele ajaessaan.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Ah, vapaapäivä

Ihanaa! Vapaata ja ensimmäinen kesäpäivä, joten pistin hameen päälle.

Aloitin istutusprojektin, mutta multa loppui heti kesken. Mullassa on nyt mansikat, maustekranssi ja vissiin ruohosipuli. Purkitkin loppuivat kesken, mutta sopiihan sitä soveltaa. Kannoimme Taukin kanssa varastohyllyn parvekkeelle, jotta saamme kaikki kasvit kasvamaan ulkona.

Aloitin myös niinityön. Löysin "Pomputus ilmapalloja", joista ensimmäisen puhkaisin valtavan pamauksen kera. Korvanjuuressa kun sen tein, himmeni kuulo siitä hetkeksi. Nyt toisen pallon ympärillä on jo yksi niini liimattuna! Hurraa, Silvalla on pitkäjänteisyys kohdallaan. Oikeasti jouduin lähtemään viemään autoa.

Tänään unohtui ensimmäisen kerran avaimet. Juuri kun oli päässyt vanhemmilleni, sain soiton, että Taukki seisoo ulkona sälekaihtimenmittaajan kanssa, ilman puhelinta. Taukin äiti kävi hakemassa minun avaimeni, ja vei ne Taukille. Taukista paljastui tänään myös järkyttävä piirre: hän katsoi Salkkareita olohuoneessa! Sulkeuduin huoneeseeni sitä kuulemasta.

Taukki oli varannut pyykkituvan, ja pesi ensimmäisen koneellisen äitinsä avustuksella. Pyykkitupa on loistava! Se on ilmainen ja laitteet salamannopeita. Peko Matic 10 ja Peko Center 40 *sydän, joka sekoittaa tekstini HTML:ksi* So Retro, niin kuin kaikki meillä! Seinällä olivat kellastuneet käyttöohjeet. Laitoin koneen kahdeksalta pyörimään, linkosin vaatteet ja kohta haen ne kuivaushuoneesta. 60-luku rulettaa.

Eilen oli ensimmäinen ohjaus koulun puolesta.. Opetimme kakkosluokkalaisia tekemään animaatiota. Illalla kävin pitkästä aikaa improtreeneissä. Oli ihana parituntinen, hirvittävää häröpalloilua ja kikatusta ja kihertelyä, niin rentouttavaa. Koko päivän soi päässä Icona Popin I Love it. Koko päivän.

Mutta nyt... Esittelen teille kepakkoperhe Myttysen!

Myttsten koti, 120 litrainen terraario
Siskokset Hulina ja Vilinä Myttynen
Hulina ja äiti Telma Myttynen
Hulina Myttynen







sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Oma koti

Viime yön nukuin makoisasti ensimmäistä yötä omassa kodissa ^^ Kodiksi sitä en vielä tunnista, kun se on niin tyhjä ja siellä kaikuu, mutta jahka saan kaiken roinan sinne, saan varmasti aikaiseksi kotoisan sotkun.

Viikon verran saan siellä huupastella ja touhuilla yksin ja erityisessä seurassa, ja sitten muuttaa Taukki-tyttöseni kämppiksekseni. (Taukki on partionimi, eikä mitenkään loukkaava, koska olemme Hirviä).

Ja parin viikon päästä saan perheenlisäystä! ;)
Tällä viikolla World Vision lähetti minulle kummityttöni osoitteen. Olen kerännyt Jeniferille tarroja, ja aion odottaa myttysiä, jotta voin esitellä nekin. Ensimmäinen kirje jännittää :3








Haa, selvitin, miksi tekstini muuttuu HTML-koodiksi! Olen käyttänyt sydäntä, ja se sekoittaa Bloggerin. Aika erikoista. <3 br="" hiii="">