tiistai 16. huhtikuuta 2013

Ah, vapaapäivä

Ihanaa! Vapaata ja ensimmäinen kesäpäivä, joten pistin hameen päälle.

Aloitin istutusprojektin, mutta multa loppui heti kesken. Mullassa on nyt mansikat, maustekranssi ja vissiin ruohosipuli. Purkitkin loppuivat kesken, mutta sopiihan sitä soveltaa. Kannoimme Taukin kanssa varastohyllyn parvekkeelle, jotta saamme kaikki kasvit kasvamaan ulkona.

Aloitin myös niinityön. Löysin "Pomputus ilmapalloja", joista ensimmäisen puhkaisin valtavan pamauksen kera. Korvanjuuressa kun sen tein, himmeni kuulo siitä hetkeksi. Nyt toisen pallon ympärillä on jo yksi niini liimattuna! Hurraa, Silvalla on pitkäjänteisyys kohdallaan. Oikeasti jouduin lähtemään viemään autoa.

Tänään unohtui ensimmäisen kerran avaimet. Juuri kun oli päässyt vanhemmilleni, sain soiton, että Taukki seisoo ulkona sälekaihtimenmittaajan kanssa, ilman puhelinta. Taukin äiti kävi hakemassa minun avaimeni, ja vei ne Taukille. Taukista paljastui tänään myös järkyttävä piirre: hän katsoi Salkkareita olohuoneessa! Sulkeuduin huoneeseeni sitä kuulemasta.

Taukki oli varannut pyykkituvan, ja pesi ensimmäisen koneellisen äitinsä avustuksella. Pyykkitupa on loistava! Se on ilmainen ja laitteet salamannopeita. Peko Matic 10 ja Peko Center 40 *sydän, joka sekoittaa tekstini HTML:ksi* So Retro, niin kuin kaikki meillä! Seinällä olivat kellastuneet käyttöohjeet. Laitoin koneen kahdeksalta pyörimään, linkosin vaatteet ja kohta haen ne kuivaushuoneesta. 60-luku rulettaa.

Eilen oli ensimmäinen ohjaus koulun puolesta.. Opetimme kakkosluokkalaisia tekemään animaatiota. Illalla kävin pitkästä aikaa improtreeneissä. Oli ihana parituntinen, hirvittävää häröpalloilua ja kikatusta ja kihertelyä, niin rentouttavaa. Koko päivän soi päässä Icona Popin I Love it. Koko päivän.

Mutta nyt... Esittelen teille kepakkoperhe Myttysen!

Myttsten koti, 120 litrainen terraario
Siskokset Hulina ja Vilinä Myttynen
Hulina ja äiti Telma Myttynen
Hulina Myttynen







2 kommenttia:

  1. Voitais kyllä kummipojan ja serkkupojan kanssa tulla joku päivä katsomaan perhe Myttystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai, tulkaa ihmeessä :) On sitä tuparitkin suunnitteilla.

      Poista