Terho

 Tässä on Terho!

Tauno sai tammikuussa pikkuveljen, Englannin crestin, joka sai nimekseen Terho. Terhon papereista löytyi sen syntymäkodin tiedot ja Terho onkin alunperin turkulainen Anaria's Simo ja syntynyt 14.10.2013. Toivoin sen auttavan Taunoa parantumaan, koska se on voinut laihasti Reinon kuolemasta asti.

Terho on nimensä mukaisesti todella terhakas. Se on pieni ja utelias, vaikka vielä vähän ujosteleekin. Syliin se on kova pissimään, varsinkin, jos vahingossa menee kutittamaan sen takapuolessa olevaa pientä valkoista läikkää...

Terho ostettiin Taunon kaveriksi ja Tauno vallan rakastui siihen. Laitoin Terhon ensin Taunon pikkuhäkkiin, jossa se juoksi päättömänä ympäriinsä, pelästytti Taunon, joka hyppäsi heinäkaukaloon, ja löysi lopulta puusillan alle turvaan. Kohta Taunokin juoksi sinne ja tuli aivan hiljaista.

Sitten Tauno tajusi, että sen häkissä oli juossut toinen marsu ja Terhon kyljessä se alkoi kurisemaan, kuin jo tuntisi kaverin. Terho ja Tauno olivat heti kavereita ja pölyn laskeuduttua laitoin niille isomman häkin.

Kun pojat olivat ensimmäistä kertaa olohuoneessa kävelyllä yhdessä, teki Terho varsinaisen katoamistempun. Tauno lähti keittiön kautta kotiin, mutta Terhoa ei näkynyt eikä kuulunut. Olin varma, ettei se ollut poistunut sohvan alta, mutta se ei ollut siellä. Tauno oli ilmeisesti hukannut myös Terhon, koska se lähti ilman sitä käymään tarkistamassa kissojen ruokakupin.

Aika kului ja entinen kämppikseni Taukki tuli käymään. Kolmistaan Taukin ja M:n kanssa etsimme Terhoa joka kolosta ja lokosesta ja aloin olla varma, että jos Terho on edelleen asunnossa, eikä kadonnut ilmaan, se on sohvan alla. Ei lattialla, vaan sohvan sisässä.

M nosti sohvaa ja minä kolusin, onko pohjassa mitään, minkä päälle Terho olisi voinut kiivetä. Ainoastaan sohvan jalat olivat kiinni pienessä levyssä, johon marsun ei pitäisi mahtua... Mutta sitten näin pienen kultaisen palleron vastakkaisella puolella levyn päällä nököttämässä. Terho oli ollut paikoillaan koko etsinnän ajan ja pääsi sylikyydillä kotiin, jossa Tauno jo odottikin.

Kerran Terho kiipesi sinne myöhemminkin, mutta nyt se on jo uskaltanut lähteä Taunon perässä tutkailemaan ympäristöä.

Taunoon Terholla on ollut valtava vaikutus. Kun koppiin tuli joku toinen jakamaan ruoat, täytyi Taunon pitää puolensa tai se saattaisi jäädä ilman. Pojat ovat syöneet hirmu hyvin ja Tauno on lihonut entisiin mittoihinsa ja on terve kuin pukki! Olen tosi onnellinen :)

ATC-ohjaus

Yhteisesti tehdyt kortit

Eilen luovan askartelun tunnilla pidimme parin kanssa ohjauksen muulle ryhmälle ATC-korteista, eli Artist Tarding Card -korteista. Teimme alkuun kaikki omia korttejamme, ja kahvitauon jälkeen aloitimme uudet. Parin minuutin päästä käskimme antaa kortit vasemmalla puolella istuvan jatkettaviksi, ja näin kiersivät kortit käyden jokaisen luona koristautumassa. Korteista tuli hienoja, ja kaikki pääsivät poistumaan oman tyylinsä mukavuusalueelta saadessaan jo aloitetun kortin käteensä.

ATC:t ovat käsin tehtyjä, uniikkeja keräilykortteja, joita vaihdellaan toisten taiteilijoiden kanssa. Kortti on standardikokoinen (64mm x 89mm eli 2,5 x 3,5 tuumaa) ja mahtuu suojamuoviin. ATC –kulttuuri on kehittyi nykymuotoonsa 1996 Sveitsissä, ja sen edeltäjä on niin kutsuttu postitaide, jossa taide on kaikkien sen käsittelijöiden nähtävillä, esimerkiksi kirjekuoren päällä.

ATC-kortteja vaihdellaan, eikä niitä saa myydä. ATC-korttien rinnalle on kehittynyt ACEO-kortit, joita voidaan myydä (Artist Cards, Editions and Originals). ACEO:t ovat lähempänä keräilykorttien alkuperää amerikkalaisia baseball-keräilykortteja, jotka tulivat purukumipaketeissa. Näiden rinnalla on vielä LTC:t, (Letterbox Trading Card), joissa kortin taiteeseen sisältyy leimattu kuva, mutta niitä ei vaihdella taiteilijoiden kanssa, vaan postilaatikoiden.

Keräilykorttikulttuuria ja leimausta yhdistetään myös geokätköilyyn ja sen kaltaiseen aarteenetsintään Letterboxingiin, jossa etsitään postilaatikko, jossa vihko, johon löytäjä lisää oman leimansa.

ATC:n tekemiseen tarvitset vain viivottimen, sakset tai leikkurin ja mitä tahansa materiaaleja, joita haluat käyttää. Kortin voi myös ommella tai huovuttaa. Kortti säilyy paremmin, kun käytät hapottomia materiaaleja, esimerkiksi scrapbookkaukseen tarkoitettuja tuotteita.

Eilinen ja ensi viikko

Eilen oli aivan huippu päivä, vaikka missasin punonnan tunnit perjantaisen maailmanparannuksen takia. Perjantaina sain siivottua, tapasin pitkästä aikaa vanhan ystäväni, pelasin Dixitiä ja juttelin Idean kanssa antimateriasta, mustista aukoista, atomeista, ydinenergiasta, luomusta, indigolapsista, evoluutiosta, energioista ja ties mistä. Vaikka meillä meni myöhään, olin lauantaina hieman virkeämpi kuin tavallisesti.

Heräsin tosiaan myöhään ja itseasiassa siihen meni useampi tunti. Luen iltasin ehkä elämäni parasta kirjaa, sosiaalipsykologi Jonathan Haidtin Onnellisuushypoteesia, ja yleväisyydestä (ts. jumalallisuudesta) luettuani päätin, että aion antaa mahdollisuuden meditaatiolle. Se on kiinnostanut minua aina lähinnä sen takia, että se on minulle täysin vierasta, se näyttäisi toimivan jopa todella hyvin joillakin ihmisillä, ja onhan se nyt vain tosi coolia, varsinkin, jos Sims2:maisesti tarpeeksi harjoiteltuaan alkaisi leijailemaan. En ole koittanut sitä aiemmin hirveän tosissani ja pään tyhjentäminen ajatuksista on jotain käsittämättömän vaikeaa, enkä ole uskonut koskaan onnistuvani. Nyt olin ehkä kuitenkin kerännyt tarpeeksi henkistä lujuutta yrittääkseni.

Istuin sängylleni jalat niin ristissä kuin kivutta sain ja vedin peiton pään yli. Suora ryhti on minulle suuri ongelma, samoin oikeanlainen hengitys. Keskityin pitämään selkäni suorassa ja vetämään keuhkot aina täyteen ilmaa niin, että vatsa pullistuu, ei rintakehä. Hetken aikaa se tuntui helpolta ja sen jälkeen tuli tunne, että nyt on vain pakko lopettaa. Harjoittelin siis ehkä neljä minuuttia, mutta sen jälkeen tuntui heti helpommalta hengittää. Voisin sanoa todella yllättyneeni, vaikken mieltä saanutkaan tyhjäksi. Aion kokeilla toistekin. Haluan leijalla kuten sim, antimaterisoitua ja ilmestyä uuteen paikkaan ;)

Siitä häivyin HayneFirehairin luo tekemään perusprojektiamme. Matkalla tapahtui jännittävä tapaus. Ajoin autolla ja ihmettelin tiellä pomppivia mustia lintuja. Huomasin jalkakäytävällä mustan hahmon. Vastaani ajoi auto ja ajoimme todella hiljaa, etteivät linnut jää alle. Ohitimme samaan aikaan kävelevän vanhan miehen, jonka ympärillä linnut parveilivat. Hurjaa.

Aloitimme yhteistyön Haynella tekemällä mustikka-semifreddoa, eli itsetehtyä kermajäätelöä, koska sen piti olla pakkasessa vähintään kuusi tuntia. Joimme teetä ja höpötimme nelisen tuntia projektijuttuja seeprapeippojen Isiksen ja Horuksen hälistessä taustalla. Puoli kahdeksalta loptetimme ja katsoimme Putouksen, jonka jälkeen pääsin pelamaan ensimmäistä kertaa Carcassonnea, johon ihastuin heti.

Kotona odotti tukossa oleva vessanpönttö, Tauno ja pöllämystynyt gerbiili. Kämppis oli päivällä soittanut talonmiehelle, että tulisi sen avaamaan ja tämä olisi kysynyt, emmekö pärjäisi ilman pönttöä maanantaihin. Hmm, oikeastaan no... Emme todellakaan. Hänen piti illalla tulla se avaamaan, ei tullut, tänään aamulla, ei tullut, joten varmaankin me siis pärjäämme ilman pönttöä huomiseen.

Mutta pöntöstä viis, Vilinä voi huonosti. Se oli kylmä, se hoiperteli ja sen silmät olivat miltein kiinni. Laitoin sen sukkaan lämpimän pullon ja lampun väliin ja pistin syömään porkkanaraastetta. Terraarioon laitoin sille kaksi 1,5 l kuumaa pulloa. En voinut tehdä sen eteen mitään, se jäi pullojen päälle nakertamaan vähän siemeniä. Menin nukkumaan ja valmistauduin henkisesti siihen, että aamulla löytäisin kuolleen gerbiilin ja hautaisin taas yhden lemmikin.

Aamulla avasin terraarion kannen, eikä ketään näkynyt. Nostin sen puukopin pois ja sen alla pölähti puruja. Sieltä pullojen välistä nousi Vilinä-neiti, terveenä kuin pukki, ja se alkoi heti terrorisoimaan pahvikokoelmaansa.

Jos Hulinan lempinimi oli Houdini, koska se onnistui karkaamaan jokaisesta pienestä kolosesta, vaikkei oikeasti edes mahtunut, sai Vilinä to-pe yönä lempinimen Wonderwoman. Houdinin siskona se oli onnistunut siirtämään lasilevyn, jonka päällä on iso kivi, niin, että se oli mahtunut luikahtamaan terraariosta ulos. Yhdeltä yöllä metsästin sen takaisin kotiin. Vilinä oli huomattavasti helpompi saada kiinni kuin Hulina, joka livahti karkuun ja teki katoamistemppuja. Vilinä on sen verran pöhkö, että se suurin piirtein antautui kiinniotettavaksi. Ihmettelen, miten juuri se selvisi kissojen hyökkäyksestä...

Ensi viikosta on tulossa aivan hullu, joudun juoksemaan paikasta toiseen todella haipakkaan. Täytyy sopia vielä kaksi tapaamista lisää, tavata Ideaa ja suoriutua parista deadlineista.
Maanantai: Ammattialan ruotsia, tapaaminen, tapaaminen, näytelmäharkat ja sähly
Tiistai: Ohjaustoiminnan suunnittelua, projektityötä, tapaaminen, ropekerho
Keskiviikko: Puutyötä, tapaaminen, näytelmäharkat, baletti
Torstai: Projektityötä, rekrytointitapahtuma, visuaalista kulttuurihistoriaa
Perjantai: Luovan askartelun perusteita ja siivouspäivä
Vkl: ♥

Roperoperope!

Eilen alkoi taas roolipelikerho ja uusi peli! Meidän haavepeli kaatui, enkä pääsekään pelaamaan vampyyrinaista, jota olin kevyesti kehitellyt, mutta tilalle saatiin ehdottomasti jotain parempaa ;) Tästä tulee tosi ruma postaus kuvien takia, koska niitä ei saa järjesteltyä fiksummin. Ärh. Lopussa kuva Eleanorista muuttumassa vampyyriksi, koska keskellä se rikkoo tekstin ja pahasti.

Tässä kuitenkin suunnitteluasteelle jäänyt hahmoni, miestennielijä Eleanor Fay, jota ehkä joskus pääsen kehittämään. Sen ulkonäköä en saanut Simssillä luotua mieleiseksi, mutta lykkään sen silti tänne! :3 Eleanorissa oli se idea, että yöllä hän on kaunis, yliluonnollisen voimakas ja positiiviset statsit omaava vampyyri ja päivällä ruma, harmaa ja heikko olio negatiivisilla statseilla. Se piti sitoa yhden kuolemattoman hahmon rakastajattareksi ja kuolevaisuutensa takia tästä olisi päätetty tehdä epäkuollut vampyyri.

Hako ry:n roolipeliviikonlopussa en ehtinyt pelaamaan kuin yhden kokeiluversion Dungeon's and Dragonista, jossa olin elf ranger Arhen Ibirith. Peli oli hauska mutta hieman turhauttava vastustajien ollessa sangen ylivoimaisia :D Ensimmäisen viiden minuutin aika saimme lähes hengiltä kaksi pelaajaa viidestä, eikä loppu sujunut juurikaan paremmin. Seikkailimme vessanpöntöstä löytyneessä tunnelistossa, joka kuhisi kaikkea vaarallista. Selvisin hengissä toiseksi viimeiseksi, kunnes valtaisa 20 metrinen mato söi minut! Arhenin pään päällä on random pelinappula, johon ihastuin niin että piirsin sen :3 Toisessa nurkassa palaa jättimato.

 Ennen joululomaa meillä oli myös pienimuitoinen roolipeliviikonloppu, jossa pelasimme kauhua. Olimme Japanissa bussimatkalla vuoristossa sekalaisella porukalla. Minä olin ainut japanilainen, 20 v psykologian opiskelija Takaki Tomoda, muiden ollessa turisteja.Täysin tuulesta temmattu nimi... Bussi suistui vuoristotieltä alas ja tästä kauhumme alkoi. Mikään ei toiminut, emme saaneet yhteyttä mitenkään, alkoi sankka lumimyrsky ja löydettyämme tyhjän talon alkoi ulkopuolella kummitella. Peli oli sinänsä valitettavan tylsä, että kauhu ei tullut ulkopuolelta, vaan itsestämme. Lopulta kokeinen pelaaja päätti ajaa hahmonsa hulluksi ja kuten kuvasta näkyy, ampui Takakin haulikolla. Surullista. Heräsimme kuitenkin kuoltuamme taas bussista kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Mutta nyt uuteen peliin! Pelaamme jonkinlaista sovellutusta Forgotten Realmsista ja vampyyrinainen muuttui puolihaltija druidipojaksi. Aikamoinen muodonmuutos, jos minulta kysytään, en jaksaisi taas haltiaa enkä taikoja ja tässä hahmossa on molempia!:D

Forgotten Realms on ilmeisen fantasiapitoinen keskiaikapeli. Olemme jonkun random papin kokoama porukka, joka on allekirjoittanut sopimuksen kostaa Harpereiden organisaatiolle. Koska en tiedä Frogotten Realmsista mitään, kuten en mistään muustakaan, voin vain veikata, että he ovat enimmäkseen hyviksiä. Joka tapauksessa, he tapoivat minun, 19 vuotiaan Filipe Evenwoodin, perheeni ollessani 12 vuotta, mukaanlukien 5 vuotiaan siskoni Lilithin ja isäni veljen perheen. Äitini päiväkirjassa puhutaan Harperista nimeltä Perevell ja tälle vannon kostoa. Pakenin High Forestin metsään, jossa druidi otti minut suojiinsa ja kasvatti mieheksi.

Eiköhän tämä riitä tältä erää, menen nukkumaan.

Palohätyytin muuten toimii!

Se on sitten selvitty siitäkin juhlasta. Lähdimme Taukin (entinen kämppikseni, you know) kanssa jouluruokia pakoon mökille syömään suklaata, riisipuuroa ja juomaan glögiä... Oli mukavaa, vaikkei siis jouluruokia pakoon päästykään. Sää oli enemmän kuin syysreissulla, mutta kävimme silti avannossa. Valitettavasti meinasimme myös polttaa mökin. Takassa oli tulet niin kuin kuuluu, ja yht äkkiä sieltä loikkasi hiili lattialle. Minä sitä sitten heittämään takaisin takkaan, ja eikös sieltä lennä kunnon pölli alas, ei onneksi sentään syliin, olisi takki aika iloisesti ottanut tulta. Ryökäle oli kuitenkin ovelampi kuin edellinen kekäle, ja loikkasi suoraan muovimatolle, joka alkoi käryämään. Palovaroitin toimi jo ennen kuin koko huone täyttyi harmaasta savusta, ja niin pökkelö hiilineen lensi pian takaisin sinne mistä tulikin. Pulssin piti tosin tovi rauhoittua.

Hyvästä seurasta, ruoasta ja saunasta huolimatta jätin taas nukkumatta. Syntyjä syviä ja maailman mätyyttä pohdittuani nousin seitsemältä sytyttelemään takkaa uudelleen, ja lupasin, että saan mennä viideltä tänään nukkumaan. Jos yleensä aika rientää ja katoaa jäljettömiin, ei se tänään ole kulkenut sitten millään. Kaksi ateriaa ja elokuvaa myöhemmin pitäisi vieläkin jaksaa tunti keikkua. Edes koneella ei aika mene nopeammin, perhana! Mutta jos tänään menen (super)aikaisin nukkumaan, saan huomenna ehkä jotain aikaiseksi! Pitäisi saada kankaankuvioinnin kurssi kohtapuoliin kasaan.

Täytyy muuten hankkia kotiinkin palohälyttimet...

Zora ♥ Tatyana

Tänä syksynä olemme M:n kanssa pelanneet avaruuslasagnea, eli roolipelikerhon sci-fi pöytäroolipeliä. Tulimme mukaan porukkaan pelin jo alettua, joten saimme hahmoiksi valmiit npc-hahmot, pariskunnan Zora Buranekin ja Tatyana Aleksandrovna Kuznetsovan, jotka olivat kumpikin lääkäreitä standartoijia vastaan käydyn sodan aikana. Minun hahmoni oli Zora, tsekkiläistaustainen rauhallinen ja hiljainen kirurgi.Tatyanan ja Zoran yhteisenä haavena oli kuolemattoman ihmisen tekeminen käyttäen kyberneettisiä osia. En avaa peliä enempää, sillä ei siitä ota ulkopuolinen selkoa :D Tiistaina pidimme kerhon pikkujoulut ja pistimme pelin tauolle. Ensi vuonna aloitamme kaksi peliä, fantsun ja Vampire The Masquerade 20 v. juhlaversion. Pelaan seuraavaksi fantsussa vampyyriä Eleanor Fay, mutta tällä vampyyrillä ei ole mitään tekemistä Masqueraden vampyyrien kanssa, jotka kuulemma söisivät minut. Pelinjohto keksi jo, että stattini ovat päivällä negatiiviset ja yöllä positiiviset, mutta muuten hahmo on täysin tekemättä. Miestennielijä siitä silti tulee, jotta riittävä verensaanti on taattu... ;)

Tatyana

Zora

Surua

Terve,
yksi syy sille miksi on ollut vaikea postata mitään, on se, että minulla on enää kaksi lemmikkiä ja se on ollut hieman rankkaa. Reino sairastui ja kun se selvisi, sille oli liian myöhäistä tehdä mitään. Eläinlääkäri lopetti sen heti, kun otti meidät vastaan. Pieni Reino oli vasta yksivuotias, eikä sen sairastumiselle löytynyt syytä. Tämän jälkeen Tauno sairastui tai se vain jätti syömättä surunsa takia, ja se sai pepputulehduksen. Taunolla oli jo vähän liian pitkät hampaat, mutta niille ei voitu tehdä mitään marsun huonon kunnon takia. Taunon paino tippui ja luut törröttivät selässä ja minä ruokin sitä ruiskulla. Tauno oppi aika pian, että ruiskuruoka on aika hyvää ja syöminen helpottui.

Reino viimeisinä hetkinään odottamassa lääkäriä Tauno tukenaan

Reinoa ja Taunoa surressa kävi Myttysille köpelösti. Hulina onnistui karkaamaan terraariosta ja M:n kissa sai sen kiinni. Itkin Hulina kädessä olohuoneessa ja kävin tarkistamassa, että Telma ja Vilinä olivat vielä terraariossa ja pistin ison kissan lukkojen taakse. Odotin kaveria halimaan ja hänelle ovea avatessa oli Telma ilmestynyt kuolleena eteisen lattialle. Sen kohtalosta ei ole sen tarkempaa selvyyttä, mutta todennäköisesti sekin oli päässyt ulos ja törmännyt pikkukissaan. Puolessatoista viikossa menetin kolme lemmikkiäni ja hautasin ne vanhempieni takapihalle muiden marsujen viereen.

Reinon hauta Tompan vieressä

Valitettavasti Tauno ei syönyt mitään itse ja sen hampaat jatkoivat kasvua, kunnes niillä ei enää voinut syödä. Nyt Tauno on käynyt hammaslääkärissä ja syö taas ruiskusta pilttiä ja heinää, koska sen alahampaat irtosivat kokonaan, todennäköisesti jonkin puutostilan seurauksena, kun se ei ole saanut syötyä kovin monipuolisesti. Tauno on nyt puolitoistavuotias pikkupappa, koska sen stressistä kaljuuntuneet kohdat ovat saaneet uuden, harmaan karvat ja se tarvitsisi tekohampaat. Lääkärin mielestä Taunolla saattaa olla purentavika ja jatkossa sen hampaita tulisi lyhentää jopa parin kuukauden välein... Hmm.

Vilinä on selvinnyt hyvin yksinään, mutta luulen, että etsin sille silti uuden kodin.

Noh, nyt tämä uutinen on tässä, toivottavasti jatkan normaaliin tapaan.